| |
HY:// Kädestä suuhun-suomalaisten kotitalouksien säästäminen 1950-luvulla
Lähettäjä: Maria Peltonen/halvi/Helsingin yliopisto 10.06.2011 08:27
Helsingin yliopisto
Viestintä ja yhteiskuntasuhteet
10.6.2011
Kädestä suuhun-suomalaisten kotitalouksien säästäminen 1950-luvulla
Köyhyystutkimuksen traditiolle perustuvat kulutustutkimukset ja
keynesiläiselle talousteorialle perustuva kansantalouden tilinpito
integroituivat voimakkaasti 1950-luvulta lähtien ja tämä kehitys jatkuu
tänä päivänäkin, sanoo filosofian maisteri Ilja Kristian Kavonius, jonka
väitöskirja tarkastetaan Helsingin yliopistossa 18. kesäkuuta.
-Ennen keynesiläisen teorian juurtumista ajatteluun säästämisen käsite ja
monet
muut taloustieteelliset käsitteet olivat horjuvia, Kavonius toteaa. -Tämä
on mielenkiintoista, sillä erityisesti julkisessa keskustelussa
säästäminen oli toisen maailmansodan jälkeen tärkeä puheenaihe.
Taloustieteelliset käsitteet omaksuttiin suomalaiseen keskusteluun
nopeasti toisen maailmansodan jälkeen.
-1950-luvulla palkansaaja- ja maanviljelijäkotitalouksilla oli varsin
rajoitettu mahdollisuus säästää. Lisääntynyt tulo yleensä kulutettiin tai
käytettiin elintason parantamiseen, Kavonius sanoo. 1950-luvulla kuitenkin
näkyy selvä kohtuullisen nopea elintason kehittyminen. Ruoka monipuolistui
ja toisaalta vapaa-aikaan käytettiin yhä enemmän rahaa. Vuosikymmenen
myötä monipuolistunut kulutus ei kuitenkaan pelkästään monipuolistunut
lisääntyneiden tulojen takia, vaan myös lisääntyneen tarjonnan takia. Erot
kaupunkien ja maaseudun välillä olivat suuret - kaikki trendit tulivat
maaseudulle selvästi myöhemmin ja elämäntyyli oli agraarinen.
-Kaupungeissa vähäistä säästämistä oli, jos perheellä oli rintamatontti,
jonne se rakensi taloa tai jos se oli saanut esimerkiksi tuolloin vielä
varsin harvinaisen aravalainan, Kavonius toteaa. Muuten tavallinen
palkansaaja kulutti elämiseen koko tulonsa. Maaseudulla jouduttiin
säästämään enemmän, sillä tulot olivat usein kausiluonteisia. Pääelinkeino
oli joko maanviljely tai metsätyöt, joten oli säästettävä pahan päivän
varalle.
Kotitalouksien mikro- tai kyselyaineistoja on tehty Suomessa aina
1900-luvun alusta lähtien. Näillä tutkimuksilla tarkasteltiin aluksi
työväen toimeentuloa ja näin pyrittiin välttämään vallankumouksellisten
ajatusten syntymistä työväen keskuudessa huonon elintason vuoksi.
Kavoniuksen mukaan kotitalouksia koskevat aineistot kehittyivät erillään
talousteorian kehityksestä.
Taloudellisen analyysin ja yhteiskunnan tietotarpeiden kasvaessa
talousteorialle perustuva kansantalouden tilinpito ja köyhyystutkimuksen
perinteelle perustuvat kotitaloustutkimukset alkoivat integroitua
1950-luvulta lähtien. Integraatio on jatkunut näihin päiviin asti ja
ottanut jälleen merkittävän askeleen, kun ns. Stiglitzin, Senin ja
Fitoussin komitearaportin myötä kritiikki, jonka mukaan hyvinvoinnin
tarkastelussa pitäisi keskittyä kotitalouksiin ja kotitalouksien
tarkastelussa ottaa huomioon sekä makro- että mikrotaloudellinen
näkökulma, on otettu vakavasti.
Kavonius soveltaa Stiglitzin, Senin ja Fitoussin raportin hengen
mukaista makro- ja mikrotarkastelua 1950-luvun kotitaloustutkimuksiin,
jotka kattavat 1950?51 ja vuosien 1955-56 kaupungit ja kauppalat ja
vuosien 1959?60 maaseudun palkansaaja- ja maanviljelijäväestön.
Kotitalouksien säästämistä Kavonius on analysoinut kolmella tasolla:
kokonaistalouden, erilaisten perhetyyppien ja yksittäisten kotitalouksien
tasolla. Hän on tarkastellut, miten 1950-luvun kotitaloudet säästivät ja
kuluttivat ja miten nämä kehittyivät vuosikymmenen aikana.
Vuodesta 1998 vuoteen 2002 Ilja Kristian Kavonius työskenteli
yliaktuaarina Tilastokeskuksessa ja vuonna 2002 lyhyen ajan Yhdistyneiden
kansakuntien Euroopan talousneuvostossa (UNECE) Genevessä. Tämän jälkeen
hän siirtyi Euroopan keskuspankkiin Frankfurt am Mainiin, jossa hän
nykyään työskentelee vanhempana ekonomistina.
FM Ilja Kristian Kavonius väittelee Helsingin yliopiston
valtiotieteellisessä tiedekunnassa 18. kesäkuuta talous- ja
sosiaalihistorian alaan kuuluvasta aiheesta Kädestä suuhun: Makro- ja
mikrotaloudellinen tarkastelu suomalaisten kotitalouksien säästämisestä ja
sen mittaamisesta 1950-luvulla. Väitöstilaisuus järjestetään klo 10
Metsätalolla salissa 6. (Unioninkatu 40)
Väittelijän yhteystiedot:
Ilja Kristian Kavonius, p. +49-171-4435820 tai s-posti:
ilja.kavonius@helsinki.fi
Ystävällisin terveisin
Anna Maria Peltonen
tiedottaja/ Viestintä ja yhteiskuntasuhteet
valtiotieteellinen ja käyttäytymistieteellinen tiedekunta
PL 9 (Siltavuorenpenger 5 A), 00014 Helsingin yliopisto
GSM 050 406 2047
maria.peltonen@helsinki.fi
http://www.helsinki.fi/yliopisto
| |