Helsingin yliopisto
Viestintäyksikkö
6.10.2010
HY: Ubiikkiyhteiskunnassa kaikki on kytketty verkkoon
Tietosuojavaltuutettu, Helsingin yliopiston alumni Reijo Aarnio varoitti
Tästä puhutaan -tilaisuudessa verkkoon kytketyn tietokoneen yksilöivien
IP-osoitteiden lisäämisestä. Tällä hetkellä erilaisia osoitevaihtoehtoja
on 5,6 miljardia, mutta osoitteita on tarkoitus laajentaa kolmen numeron
ketjulla.
- Lisäyksen myötä kaikki maailman ihmiset ja esineet voisivat saada oma
IP-osoitteen ja olla liitettyinä verkkoon. Tämä mahdollistaisi monenlaisia
sovelluksia. Esimerkiksi vanhemmat voisivat takin vetoketjun osoitteesta
saamansa tiedon perusteella seurata, onko päiväkodissa muistettu pukea
takki päälle, Aarnio kertoi.
Aarnion mukaan muutos kohti ubiikkiyhteiskuntaa eli tieto- ja
viestintätekniikkaa kaikkialla sisältävä yhteiskunta on lähellä. Hän perää
yhteiskunnallista arvokeskustelua lähestyvästä muutoksesta.
- Puolueet eivät juurikaan ole huomioineet tietoyhteiskuntaan liittyviä
haasteita ohjelmissaan, vaikka uuden teknologian vaikutus esimerkiksi
tietosuojaan on valtava ja vaatii uudenlaista lainsäädäntöä. Tietosuoja on
ihmisten hyvinvointiin ja demokratiaan liittyvä arvo, Aarnio korosti.
Dosentti Sinikka Sassi viestinnän oppiaineesta totesi puheenvuorossaan
verkon muuttaneen perinteisiä rooleja yhteiskunnassa.
- Myös käyttäjä pääsee nykyään tiedon lähteelle. Tämän vuoksi asiakas- ja
asiantuntijasuhteet ovat esimerkiksi terveydenhuollossa muuttuneet viime
vuosina, Sassi sanoi.
Professori Jussi Kangasharju tietojenkäsittelytieteen laitokselta esitti,
miten helposti käyttäjästä saa tietoa yhden verkkoon ladatun valokuvan
perusteella.
- Kuvaan lisätty paikannustunnistin sekä tarpeeksi uniikki nimi
mahdollistavat monenlaisten yksityisten tietojen hakemisen verkosta. Omia
tietoja kannattaa aktiivisesti suojata verkossa, Kangasharju kannusti.
Professori Airi Hautamäki kysyi, olemmeko Facebookissa omia itsejämme
vai esitämmekö jotakin paranneltua versiota.
- Facebook mahdollistaa paremmin itseä ihannoivasti tyylittelevän
esittämisen. Yksilö voi säädellä sitä vaikutusta, jonka haluaa saada
aikaan, Hautamäki totesi.
Tästä puhutaan -tilaisuuden aineistot ovat osoitteessa
http://www.helsinki.fi/lehdisto/index.shtml. Helsingin yliopiston
viestintä järjestää toimittajille suunnattuja Tästä puhutaan -tilaisuuksia
neljä kertaa vuodessa.
***
Ystävällisin terveisin
Tiina Palomäki
tiedottaja
Viestintäyksikkö
PL 33 (Fabianinkatu 18), 00014 Helsingin yliopisto
p. (09) 191 22363, 050 415 0494
sähköposti: tiina.l.palomaki@helsinki.fi
www.helsinki.fi/lehdisto/index.shtml